Rekijoki retki.jpeg

yhdistyksen omat hoitokohteet

Perinnemaisemayhdistys on koko olemassaolonsa ajan osallistunut myös käytännön perinnemaisemien hoitotyöhön. Omia hoitokohteita on kaksi: Kotiniitty ja Koskelan niitty. Näiden lisäksi yhdistys on osallistunut muiden kohteiden hoitotöihin kertaluontoisesti eri puolilla Varsinais-Suomea.

KOTINIITTY

Kotiniityksi kutsutaan Perinnemaisemayhdistyksen kaikkein ominta hoitokohdetta Salon Märynummella. Kotiniitty on yhdistyksen keksimä nimi alueelle, joka historiallisesti on Nummen keskiaikainen kylätontti. Kotiniitty kuuluu Halikonjoen valtakunnallisesti arvokkaaseen maisema-alueeseen, ja se kuuluu Myllyojan puronvarsiniityn laidunkokonaisuuteen.

Kotiniityn historia

Paikalla on ollut asutusta jo kivikaudella n. 8000 vuotta sitten. Kotiniityn alue oli tuolloin merenrantaa, johon hylkeenpyytäjät rantautuivat ruuhillaan. Läheltä on löytynyt kivikautisia tulisijoja ja muita asuinpaikkojen jäänteitä. Pronssikaudelta (n. 3000 vuotta sitten) ei asutuksen merkkejä löydy, mutta rautakaudesta  (n . 1500 vuotta sitten) eteenpäin jokilaaksossa on ollut pysyvää asutusta ja maataloutta. Keskiajalla Kotiniityllä on sijainnut Nummen kylätontti taloineen. 1700-luvun lopulla Nummen kylätontilla oli neljä taloa. Taloja ympäröivät alueet olivat isojakokartan mukaan niittyjä, laitumia ja peltoja. Tämän perusteella voimme varmasti sanoa, että Kotiniityllä on laidunnettu ainakin kahdensadan vuoden ajan, mutta todennäköisesti vuosisatojen ajan.

Talojen autioiduttua ja hävittyä Kotiniityltä 1900-luvun loppupuoliskolla, on alue umpeenkasvanut ja rehevöitynyt. Varsinais-Suomen perinnemaisemayhdistys vuokrasi alueen yksityiseltä maanomistajalta sekä Halikon kunnalta 2007 vuodesta eteenpäin, tarkoituksena aloittaa sen kunnostus. Vuokrasopimukset on uusittu siitä eteenpäin ja vuosittaiset hoitotyöt jatkuvat edelleen.

Lajisto

Kotiniitty on lajistollisesti kiinnostava 1,7 hehtaarin suuruinen yhdistelmä vanhaa niittyä, ketoa, kylätonttia, puutarhaa ja kalliota, siis mosaiikki avoimia, puoliavoimia ja puustoisia alueita. Alueen ehdoton helmi on uhanalainen pikkuapollo-perhonen (Parnassius mnemosyne), kaunis valkoinen perhonen, jonka lentoaika on toukokuun lopulta kesäkuun puoliväliin. Pikkuapollon toukan ainoa ravintokasvi pystykiurunkannus (Corydalis solida) kukkii Kotiniityllä huhti-toukokuussa violetteina mattoina.  Kotiniityllä tavataan runsaasti erilaisia hyönteisiä ja muita selkärangattomia, mutta niistä ei ole tehty kattavaa kartoitusta. Kukkivat niittyosat houkuttelevat pölyttäjiä, lantakasat lantakuoriaisia.

Kasvilajistosta löytyy useita huomionarvoisia perinnebiotooppien tunnuslajeja: sikoangervo, nurmilaukka, ketoneilikka, ketotähkiö, pölkkyruoho, mäkitervakko, mäkikaura, aholeinikki, keltamatara, ahopukinjuuri ja kissankello. Vanhat puutarhakasvit raparperi, herukka, kirsikka- ja omenapuut, happomarjapensas ja koiranheisi ovat löytäneet paikkansa alueelta. Puulajeja ovat rauduskoivu, haapa, raita, tammi, vaahtera ja pihlaja, kallioisilla osilla mänty.

Linnusto on myös monipuolista kulttuurimaiseman lajistoa. Kottarainen on laidunnuksen seurauksena muutaman vuoden ajan pesinyt Kotiniityllä. Alkukesän äänimaailmaan kuuluvat mm. satakieli, pensassirkkalintu, ruisrääkkä, hernekerttu, harmaapäätikka, ja punavarpunen.

Kotiniityn hoitotyöt

Perinnemaisemayhdistys on kunnostanut Kotiniittyä vuodesta 2007 lähtien. Ensiksi keskityttiin alkuraivaukseen ja romujen keräämiseen. Koska Kotiniityn alue oli ollut pitkään asumaton puustoinen tontti taajaman reunassa, sinne oli päätynyt rojua ja rompetta joka lähtöön: jääkaapin ja polkupyörän raatoja, muovia, lasia, leluja, metallia, sängyn jousia, mitä vaan voi kuvitella. Lasinsirpaleita nousee edelleen maasta, ja myös muuta rojua tulee esiin eläinten laidunnuksen myötä. Lasinsirpaleiden jatkuva kerääminen onkin välttämätöntä eläinten turvallisuuden takaamiseksi.

Alkuvaiheessa Kotiniityn avoimia niittyosia hoidettiin niittämällä ja kulottamalla. Vuodesta 2010 lähtien koko aluetta on hoidettu laiduntamalla.

Ensimmäisinä vuosina aluetta laidunnettiin lampailla. Kesällä 2017 Kotiniitty liitettiin Myllyojan laidunalueen kiertoon, jossa emolehmät vasikoineen laiduntavat n. 15 hehtaarin kokonaisuutta. Karjaa siirretään lohkolta toiselle sopivin väliajoin. Kotiniitylle lehmät siirretään juhannuksen jälkeen, jolloin pikkuapollon lento on päättynyt. Keskikesällä ravintoa riittää karjalle noin viikoksi, sitten lauma siirretään seuraavalle lohkolle. Toinen laidunjakso kestää muutaman päivän syyskuussa, juuri ennen eläinten vientiä pois koko laidunalueelta.

Raivaustöitä on jatkettu vuosittain. Raivattavaa riittää edelleen, sillä vaikka alue on jo muuttunut huimaavasti pusikoituneesta alkutilanteesta, on avoimien niittyosien laajentaminen edelleen tarpeellista. Kotiniitty on muuttunut siistiksi hakamaiseksi alueeksi, jonka monimuotoisuus on selkeästi lisääntynyt hoitotöiden myötä. Ketoneilikat, sikoangervot ja monet muut niittykasvit ovat vallanneet uusia kasvupaikkoja alueelta, ja yleisesti ottaen kukkivien kasvien määrä on moninkertaistunut hoitotöiden ansiosta.

Tukea Kotiniityn hoitotöihin

Yksi syy Kotiniityn hoidon aloittamiseen oli yhdistyksen halu testata uunituoretta maaseudun kehittämisohjelmaa, joka vuodesta 2007 eteenpäin antoi yhdistyksille mahdollisuuden hakea tukea perinnebiotooppien hoitoon. Yhdistys oli ensimmäisten pioneerien joukossa hakemassa tätä tukea osalle Kotiniitystä. Sen voimin aloitettiin raivaustyöt pusikoituneilla ketoalueilla. Aitojen hankintaan ja rakentamiseen haettiin ei-tuotannollisten investointien tukea, ja tällä hetkellä ympäristösopimus jatkuu vuodesta toiseen, mahdollistaen hoidon jatkumisen. Aitoja on korjattu ja myös muutettu matkan varrella, ja uudistaminen on ajankohtaista lähivuosina.

Koska Kotiniitty on arvioitu maakunnallisesti arvokkaaksi perinnebiotoopiksi, se saa korotettua ympäristönhoidon korvausta 600 euroa / hehtaari.

Ympäristösopimuksen tekeminen paikallisen ELY-keskuksen kanssa vaatii hivenen perehtymistä, mutta se kannattaa tehdä, jos on aikomuksia aloittaa pitkäaikainen perinnebiotooppien hoitotyö.

Hauskat hetket

Talkootunteja on kertynyt enemmän kuin kukaan osaa laskea. Vuosittaiset polttotalkoot lankalauantaisin tai syksyisin ovat olleet mukavia virkistyspäiviä mukavassa seurassa, hyviä eväitä popsien. Talkoissa on aikaa keskustella myös perinnebiotooppien hoidosta, ja käytännön töitä tehdessä luovuus on kukkeimmillaan. Perinnemaisemayhdistys suosittelee käytännön hoitotöitä kaikille perinnemaisemien ystäville. Samalla voi saada myös uusia ystäviä.

 
20200725_162321.jpg

koskelan niitty

Salon ja Someron kaupunkien alueella mutkittelevan Rekijokilaakson notkomaisemista löytyy yksi kaikkein kauneimmista niittotalkookohteista: Koskelan niitty. Yhdistys on hoitanut kohdetta niittämällä jo melkein 20 vuotta.

Taustaa

Rekijokilaaksossa sijaitsevat Etelä-Suomen laajimmat tuoreet niityt. 2000-luvun alkuvuosina Suomen ympäristökeskus perusti tutkimushankkeen, jossa oli tarkoitus verrata erilaisten hoitotapojen vaikutuksia tuoreiden niittyjen kasvillisuuteen ja pistiäisiin. Hoitokohteita valittiin viisi eri puolilta Rekijokilaaksoa. Kullakin hoitokohteella rajattiin yksi koeala kokonaan pois hoidon piiristä, yhtä koealaa laidunnettiin joka toinen vuosi, yhtä koealaa laidunnettiin vuosittain ja yhtä koealaa niitettiin vuosittain. Tutkimustulosten kerääminen päättyi lyhyeen rahoitusjakson päätyttyä, jonka jälkeen kolmen kohteen väliaidat purettiin ja laidunnus jatkui niillä kuten ennenkin. Kahdella kohteella Perinnemaisemayhdistys halusi jatkaa niittoa, jotta saataisiin Suomessakin pitkäaikainen koeasetelma niiton vaikutuksista perinnemaisemien lajistoon.

Koskelan laidun ja yksi toinen alue pysyivät yhdistyksen niittokohteina useita vuosia, kunnes toinenkin lohko jätettiin pois. Voimavarat päätettiin keskittää Koskelan niityn niittoon.

Koskelan niityn historia

Koskelan laidunnotkoon kuuluva Koskelan niitty sijaitsee Rekijoen sivu-uomassa Haalin kylällä Salon Kiikalassa. Alue oli ollut vailla hoitoa 30 vuoden ajan, kunnes 2000-luvun alussa sille löydettiin laiduntaja. Tässä yhteydessä aloitettiin myös Suomen ympäristökeskuksen koe. Koskelan laidunnotkoa on laidunnettu ennen 30 vuoden taukoa tiettävästi vuosisatojen – ainakin vuosikymmenten ajan. Alue on avointa tuoretta niittyä, sisältäen muutamia katajia ja yksittäispuita. Vuodesta 2004 lähtien aluetta on vuosittain laidunnettu nautakarjalla ja laidunnus jatkuu edelleen – yhdistyksen niittokohdetta ja sen viereistä kokonaan hoitamatonta lohkoa lukuunottamatta.

Lajisto

Koskelan niitty on 25 m x 25 m suuruinen, jyrkästi lounaaseen viettävä niittyrinne Rekijoen sivu-uomassa. Kasvillisuus koostuu tuoreiden niittyjen lajeista, jotka ovat rehevämpiä reuna-alueilla kuin niityn keskikohdan kummulla. Lajisto on monipuolista ja selkeästi ympäröivistä laitumista erottuvaa. Ahdekaunokki, ahopukinjuuri, ketoneilikka, tuoksusimake, keltasauramo ja puna-apila ovat vallitsevia lajeja niityllä. Niittoalan eteläreunalla kasvaa pieni laikku kelta-apilaa.

Hoitotyöt

Koskelan niityn niitto aloitettiin kesällä 2004 Maisemajuna-hankkeessa. Vuodesta 2005 lähtien Perinnemaisemayhdistys on hoitanut kohdetta vuosittain, lukuunottamatta kuivaa kesää 2020. Niitto tehdään työnnettävällä itsevetävällä sormipalkkiniittokoneella, joita on vuosien varrella Koskelassa kokeiltu useita eri malleja. Viikate ja raivaussaha ovat avustaneet niittokonetta kaikkein jyrkimmillä paikoilla. Niittoaines on haravoitu rinnettä alas, ja se on heitetty aidan toiselle puolelle nautakarjan syötäväksi. Niittoaineksen siirtoon on käytetty suuria pressuja, joita on liu’utettu mäkeä alas. Rullaamalla syntyvät niittymakkarat on haravilla siirtäen vieritetty rinnettä alas usean talkoolaisen yhteistyönä.

Varsinais-Suomen ELY-keskus maksaa yhdistykselle korvauksen tästä niittotyöstä käytettyjen työtuntien mukaan.

Puurtamista ja nautiskelua

Paahtavassa helteessä haravointi voi ottaa lujille, ja välillä talkooväki on ollut melkein läkähtyä rinteeseen. Samalla kukkien ystävien sydämiä särkee niittää kauneinta kukkaloistoa, tietäen kuitenkin, että niitto on välttämätöntä kukkaloiston säilymiselle tulevina vuosina. Motivaatiota tuo aina tieto siitä, että talkoilemalla tällä kohteella voidaan pitkäaikaisesti selvittää hoidon vaikutuksia lajistoon. Niiton päätteeksi talkoolaiset käyvät perinteisesti uimassa virkistävässä lähijärvessä ja telttailu näissä maisemissa talkootyön päätteeksi on unohtumaton elämys. Perinnemaisemayhdistys suosittelee yhdistettäväksi talkoisiin mukavaa yhdessäoloa.