Kedot
Kuivat niityt eli kedot ovat tyypillisiä kulttuurimaisemissa sijaitseville hiekkaisille ja kallioisille maille. Kedoilla kasvaa niukkaravinteisessa maassa viihtyviä kasveja kuten puna-ailakkia, kissankäpälää, pulskaneilikkaa,mäkitervakkoa, ketoneilikkaa ja kellokukkia. Kedoille ovat myös tyypillisiä pensasmaiset tai pylväsmäiset katajat.
Ketoja on usein mosaiikkimaisesti muiden niittyjen sessa. Kedoissa on heinä- ja pienruohovaltaisia karuja tai kalkkivaikutteisia tyyppejä, jotka voivat olla joko karuja tai kalkkivaikutteisia. Ketotyyppien erottaminen on vaikeutunut umpeenkasvun edetessä sillä heinäisyys on lisääntynyt ja pienruohoisuus vähentynyt. Lajistoltaan monimuotoisilla kedoilla esiintyy runsaasti uhanalaisia ja harvinaisia lajeja.
Kalliokedot sijaitseva ohuen maakerroksen peittämillä kallioilla. Karujen kallioketojen tyyppilajeja ovat mm. kevätkynsimö, ahosuolaheinä, huopakeltano, keltamaksaruoho ja lampaannata. Harvinaiset kalkkikalliokedot ovat erityisen lajirunsaita. Niillä esiintyy mm. ketokäenminttua, papelorikkoa, mäkihärkkiä, mäkimeiramia, verikurjenpolvea ja mäkilitukkaa.
Tuoreet niityt
Tuoreet niityt on yleisin, monimuotoisin ja lajirikkain niittytyyppi. Tuoreet niityt ovat muokkaamattomalle maalle syntyneitä useimmiten puuttomia niittyjä, joita hoidetaan laidunnuksella tai niitoilla. Kasvillisuus on pienruoho-, heinä- tai suurruohovaltaista. Niiden kasvillisuuteen vaikuttavat mm. käyttö, maalaji, ravinteisuus, pH ja topografia. Tuoreita niittyjä esiintyy kaikilla kivennäismaalajeilla, mutta etenkin savimailla ja karkeilla kivennäismailla. Tuoreet niityillä ei ole tulvavaikutusta, eikä niiden kasvillisuus yleensä kulotu kuivinakaan kesinä.
Maatalouden muutoksen myötä luonnonniittyjä on jäljellä enää murto-osa. Kun vielä vuonna 1880 maassamme oli luonnonniittyjä noin 1,6 miljoonaa hehtaaria, niitä löydettiin vuoden 1996 kartoituksessa edustavina enää alle 2000 ha. Usein tuoreita niittyjä on säilynyt vain alueilla, joita ei ole voitu ottaa peltokäyttöön. Nykyisin niityt ovat umpeenkasvun ja rehevöitymisen seurauksena yleisimmin heinävaltaisia ja lajistoltaan yksipuolisia. Tuoreiden niittyjen rehevöitymistä ilmentäviä kasveja ovat mm. koiranputki, nurmilauha, voikukka, nurmipuntarpää ja vadelma.
Kosteat niityt
Kosteat niityt ovat avoimia niittyjä, jotka eivät sijaitse veden äärellä, mutta ovat kosteita tai märkiä. Niitä muodostuu painanteisiin, pinta- tai pohjavesivaikutteisille rinteille sekä huonosti vettä läpäiseville maalajeille. Niillä voi esiintyä myös soistumia. Kosteat niityt jaetaan heinävaltaisiin, ruohovaltaisiin ja kalkkivaikutteisiin, joista heinäniityt ovat tavallisimpia. Kosteat niityt ovat katoamassa oleva luontotyyppi, jonka erityispiirteet tunnetaan heikosti, sillä ne hoitamattomina umpeutuvat nopeasti.
Lehdesniityt
Lehdesniityt olivat perinteisen maatalouden niittyjen jälkeen tärkein karjan rehun tuottaja. Lehdesniittyjen perinteinen hoito käsitti kevätsiivouksen, heinänteon, lehdestyksen ja (jälki)laidunnuksen. Niiltä on haettu myös polttopuuta. Lehdesniityille ovat tunnusomaista latvomisen vuoksi monihaaraiset puut. Puut latvottiin eli lehdestettiin, kun karjalle, usein lampaille, kerättiin lehtikerppuja talvirehuksi. Lehdekset tehtiin heti niiton jälkeen heinäkuun lopulla. Lehdestyksessä puun latva katkaistaan niin, että puu kasvattaa monihaaraisen latvuksen. Lehdestämistä toistetaan säännöllisesti samalta korkeudelta, jolloin puun latvus säilyy ohutoksaisena ja runsashaaraisena. Lehdesniityille on yleensä jätetty kasvamaan vain lehdestykseen soveltuvia, joista yleisimpiä ovat olleet lepät, koivut, pihlaja, haapa ja raita. Lounais-Suomessa ja Ahvenanmaalla myös esim. saarni. Nykyään lehdestysperinnettä ylläpidetään lähinnä Saaristomeren kansallispuistossa.
