• hallitus1

Raivaus

Hakamailla ja metsälaitumilla raivauksen päämääränä on yleensä avoimien niittylaikkujen ja puuryhmien vuorottelu. Raivauksessa pyritään jättämään kohteelle lajistollista monimuotoisuutta sekä erikokoisia pensaita ja puita. Valoa vaativille pensas- ja puulajeille, kuten tammille, pähkinäpensaille ja katajille tehdään kasvutilaa, mutta alueella säilytetään monimuotoisuutta myös muiden lehtipuulajien osalta. Raivauksessa voidaan myös suosia tiettyä puulajia – esimerkiksi koivua, jos kohteen tai seudun koivulahopuustolla elävä lajisto on arvokasta. Laajojen perinnemaisemakohteiden raivauksessa on mahdollista pohtia niitty- ja ketolaikkujen sijoittamista potentiaalisille lämpimille ja karuille rinteille, sekä vastaavasti jättää tiheämpää puustoa suhteellisesti enemmän varjoisille ja kosteille paikoille.


Niittyjä raivattaessa pyritään ensisijaisesti avoimuuteen, mutta iäkkäät maisemapuut – myös männyt ja kuuset – ja pylväskatajat säästetään. Avoimuus on erityisen tärkeää etenkin merenrantaniityillä, joilla puuston suojissa vaanivista petolinnuista saattaa olla haittaa pesimälinnustolle.


Maisemallisesti arvokkaita kohteita voidaan raivata myös näkyviin. Näitä voi olla esimerkiksi vanhat tai erikoisen muotoiset puut, suuret kivet tai kiviaidat. Kaiken tyyppisillä perinnemaisemakohteilla maapuut, laho- ja kolopuut, luonnonvaraiset jalot lehtipuut, vanhat puut ja osa pensastiheiköistä säästetään puustoa raivattaessa. Ne ovat merkityksellisiä mm. lintujen pesäpuina ja monien hyönteisten elinympäristönä. Maisemallisesti merkittäviä puita ei kaadeta.

Hakkuutähteet korjataan pois raivatuilta alueilta


Hakkuutähteitä voi käyttää polttopuuna tai markkinoida muuhun energiakäyttöön. Risut voi myös hakettaa ja hakkeen käyttää esim.puutarhaan katteeksi tai polkujen pohjiksi. Raivauksista syntynyt raivausmassa voidaan myös polttaa hoidettavan alueen ulkopuolella tai muussa kasvillisuudeltaan vaatimattomassa kohdassa, kuitenkin riittävän etäällä vesistöstä. Tuhkan voi myös helposti kuljettaa alueelta pois, jos se katsotaan haitalliseksi.


Vanhat piikkilanka-aidat ja muut alueelle kertyneet rojut kerätään pois. Piikkilanka voi aiheuttaa loukkaantumisia sekä laidun- että luonnoneläimille. Hoitotoimiin voi kuulua myös esimerkiksi ojankaivuussa syntyneiden kivi- tai maakasojen tasaus, vanhojen raivausjätteiden tai alueelle kertyneiden tarpeettomien tavaroiden sekä koneiden poisvienti. Näin parannetaan kohteiden maisemallista arvoa. Vanhoja sammaloituneita kivikasoja ei kuitenkaan kannata purkaa koska ne ovat kauniita ja monille lajeille suotuisia elinympäristöjä.


Puuston raivaus on hyvä tehdä vaiheittain usean vuoden aikana


Kaadettujen puiden juurien lahoaminen vapauttaa runsaasti ravinteita, jotka saavat ongelmakasvit esim. korkeakasvuiset typensuosijat, kuten horsmat, koiranputket, ohdakkeet ja kastikat rehottamaan. Kertaraivaus onnistuu silloin, kun alueelle voidaan järjestää tehokasta laidunnusta tai niittoa heti raivauksen jälkeisenä kesänä. Runsaasti juurivesoja muodostavat haavat ja lepät on hyvä kaulata 2–5 vuotta ennen kaatoa, jotta vesakoituminen vähenisi. Pahin juurivesojen muodostaja on leppä, sillä se ei kelpaa juuri millekään eläinlajille. Haapa menee kaupaksi ainakin lampaille, joten kaulaaminen ei ole tarpeen lammaslaitumille, mikäli laiduneläimiä on riittävästi. Paras raivausajankohta on yleensä talvi, jolloin raivaus ei häiritse esim. lintujen pesintää ja maan pinta kestää paremmin.


Ongelmakasvien valloilleen pääsy saadaan parhaiten estettyä aloittamalla laidunnus tarpeeksi voimakkaana heti hakkuita seuraavana kesänä. Niillä uudelleen laidunnukseen otetuilla aloilla, joilla kasvaa ongelmallisen paljon maitohorsmaa, pelto-ohdaketta, nokkosta tai vadelmaa, voidaan niittykasvien elpymistä nopeuttaa niittämällä ko. kasvustoja kesän aikana. Esimerkiksi kuivunutta nokkosta eläimet syövät mielellään. Jos alueelle ei voida järjestää laidunnusta, sitä niitetään ja ylläpitoraivataan useiden vuosien ajan. Puustoisilla reunavyöhykkeillä ja saarekkeilla niittoa ei usein pystytä toteuttamaan, joten raivaustyö kannattaa silloin jakaa usealle vuodelle heinittymisen estämiseksi. Ongelmakasveina voidaan pitää myös tulokaslajeja mm. tuomipihlajaa, yleistä jättipalsamia tai jättiukonputkea, jotka aggressiivisesti levitessään yksipuolistavat kasvilajistoa tai aiheuttavat muuta haittaa.




Aiheeseen liittyvät päivitykset

Katso kaikki